Mä hajoon, tosiaan mä hajoan. Annan itseni hajota.
En tiedä missä mennään ja kuinka lujaa. Elämä on heittäny enemmän kuin 15 kuperkeikkaa ja alkaa pikkuhiljaa voimat olla vähissä jarruttamiseen.

Parisuhde... Ihana ja vaikea, täydellinen ja täys paska. En todellakaan tiedä mitään tästäkään aiheesta.
Tajusin tässä eräänä päivänä, että mä olen rikki. Ihan tosi mä olen rikki, eikä poikaystäväni varmasti edes tiedä sitä, ei se tajua, en osaa kertoa, en edes tiedä haluanko kertoa, enkä tiedä mitään muutakaan. Oon ihan hukassa, totaalisen kadoksissa itteni ja maailman välissä. Mihinköhän mulla on matka?

On jääny vähälle kirjottelukin, mut pakko taas tyhjentää pitkästä aikaa päätä, vaikka tuskin tätä kukaan lukee. No ihan sama.
Mietin jatkuvasti mitä poikaystäväni tekee missä ollessaan, miksei hän vastaa puhelimeen, miksei, miksei, mitä, mitä, mitä. HAJOAA PÄÄ.
Miksi en osaa luottaa? Miksi en osaa olla yksin? Miksi en osaa olla kunnollinen?
Tuhansia ja taas tuhansia kysymyksiä risteilee taas päässäni, löytämättä yhteenkään muuta vastausta kun; EN TIEDÄ.

En tiedä edes mitä enää loppupeleissä haluan omalta elämältäni, en tiedä olenko valmis sittenkään tähän kaikkeen vielä, en tiedä kestänkö tätä kaikkea, enkä tiedä että mistä puhun. Kaikesta. Ihan kaikesta, maailmasta avaruuteen ja elämästä kuolemaan.
Olen tavattoman loppu useimpien asioiden kanssa, en jaksa enää riidellä, en jaksa aina epäonnistua ja pilata kaikkia asioita, en jaksa enää olla se kusipää ja en jaksa enää syyttää ja vihata itseäni.
Miksi en vain voisi antaa mennä ja jarruttaa kun on tarvis? Miksi takerrun aina kaikkeen?
Miksi kiinnyn, kun tiedän, että se kuitenkin hajottaa mut ja satuttaa vaan aina kerta toisensa jälkeen lujemmin?
Iskuja päin kasvoja.

Päätäni särkee ja heikottaa, pelottaa, että sisälläni kasvaa pieni, jolta minun olisi riistettävä elämä. En voisi ottaa sitä ulos tähän maailmaan kun en voisi olla sille mikään.
En vielä olisi valmis, en olisi tarpeeksi vahva, en olisi vielä tarpeeksi aikuinen pitämään toisesta pienestä ihmishahmosta huolta, kun en aina pysty pitämään itsestänikään. En voisi olla vielä kenellekkään äiti, koska tarvitsen äitiä vielä itsekin niin mahdottomasti. Itseasiassa järkyttävän paljon, enkä edes uskoisi.

Hmm, no ei kai tässä auta muu kuin katsoa elämää hetken aikaa eteenpäin ja miettiä sitten asioita uudestaan kun tiedän, että missä mennään.

Hyvää kesää kaikille, onnea ylioppilaille ja valmistuneille, onnea peruskoulusta päässeille ja vitun hienoja päiviä itselleni.
Kiitos tästä, hei.