Joo en kyllä yhtään taas tiedä mitä päässäni liikkuu. Monet asiat risteilevät pitkin pääkoppaani, enkä saa oikein yhdestäkään kiinni, tuhansia ja taas tuhansia kysymyksiä kysyn itseltäni tietämättä kuitenkaan yhteenkään suoranaista vastausta.

Tein tämän blogini juuri, en oikeastaan tiedä miksi, ehkä koska en tiedä kenelle muulle vuodattaa kaikki ajatukseni kuin kirjoittamalla ne teille? Hmm, en tiedä.

Parisuhde on vaikea, silti niin kaunis. Kuitenkin hauras ja särkyvä, ei ikinä tiedä milloin kaikki särkyy pieniksi osiksi ja hajoaa pois.
No ehkä sen takia ihmisellä on uskonsa. Maailmani pääni sisällä on kuitenkin melko vaikea taas, haluan ja en halua, ai mitä? En tosiaan tiedä itsekkään.
Elämä on jotenkin yksitoikkoisen monipuolista, eikä kuitenkaan tunnu välillä olevan mitään.
Eilen mietin mitähän tämä kaikki edes on, miten tämä kaikki on syntynyt ja mitä tämän kaiken jälkeen on. No ehkä kaikki minkä näemme, tunnemme, haistamme, kuulemme yms. On kaikki minkä pystymme edes tajuamaan.
Näin myös hämmentävää unta, olin puutarhassa ja pidin kädessäni toisen ihmisen elämää joka näytti kukkaselta? No mietin sitä herättyäni ja tulin siihen tulokseen, että ehkä oudot uneni johtuvat Angiinan aiheuttamasta kuumeesta.
On melko hauska ajatella mitä kaikkea me ihmiset oikeastaan maailmalle itse teemme ja sitten valitamme tekemistämme virheistä, tarkottaen nyt lähinnä vaikka ilmastonmuutosta.
Ei ilmastonmuutos itseäni oikeastaan edes kiinnosta, mutta jopa ehkä ärsyttää ihmiset jotka siitä valittaa niin hirveästi, eikä ymmärrä että kuinka monta roskaa itsekkin on maahan heittänyt.
Huhhuh, tätä ihmismieltä.

Kun käyn makaamaan kannettavani kanssa sänkyyn alkaa rinnastani puristaa, vaikka istuessani en tunne minkäänlaista kipua.
Onkohan elämässä kyse olemisesta vai tekemisestä, pitäisikö vain olla ja nauttia, vai tehdä asioita aivan hirveästi ja antaa itsensä palaa loppuun? Niin enhän minä sitä tiedä, itse kun juuri sain koulusta loppu kevään vapaaksi, koska olen stressaantunut, väsynyt ja erittäin muissa maailmoissa oleva? No, minulla on vaikea vaihe elämässä, ehkä sen ymmärtää.
Niin paljon asioita tapahtunut niin pienessä hetkessä, niin paljon asioita kaadettu pienille hartioilleni kannettavaksi, mutta ei se mitään, siitä on tullut elämäntapa.
Olen vain päättänyt että kiihdytän stop merkin kohdalla vauhtia ja kun tulee alamäki annan pulkan mennä, ei tässä riitä enää voimavarat jarruttamaan jos pulkka lähtee käsistä.

Ehkä tämä oli tässä nyt, katsotaan jos vielä tulee jotain kirjotettavaa.
Kiitos, olen puhunut.