Oon miettiny kokopäivän kaikkea tätä mitä ympärilläni tapahtuu, itseäni, mitä haluan elämältä, olen tutustunut itseeni, tarpeisiini, tavoitteisiini ja unelmiini.
Tutustumis kierros itsessäni. Kuulostaa jokseenkin säälittävältä, mutta en tosiaan tiedä mitä olen pienimmässä sisimmässäni.
Tai mitä joskus haluaisin olla.

Elämä on täynnä riskejä, niitä pitää uskaltaa vaan ottaa, virheistä oppii vasta kun ne on tehnyt ja niitäki tekee vain jos uskaltaa ottaa riskin ja pelata.
Elämä on myös täynnä vastoinkäymisiä, itsensä, kumppaninsa, vanhempiensa, ystäviensä, kaikkien kanssa. Elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä ja mikä loogisinta, kun on ylämäki ja elämä näyttää tasaiselta, sen jälkeen tulee aina alamäki. Jossain vaiheessa siihenkin oppii tottumaan, että kun on hyvä olo, se ei kestä kauaa.
Mietin ja mietin, mitä tosiaan haluaisin joskus olla, mitä haluaisin tehdä, mikä on MINUN unelmani, haaveeni, suunnitelmani, enkä tosiaan saanut oikein mitään päässäni valmiiksi.
Ehkä kaikilla on perus "leikitään kotia ja ollaan onnellisia" haave, täydellinen avioliitto, kolme lasta, iso talo, koira ja puutarha. Mutta mikä on todellisuus? Mikä on se mitä haluan?
Haluanko leikkiä kotia ja hymyillä kuin kiiltokuvatytöt ?
Ei, en tosiaan tiedä.

Itsestään selvää, että haluan olla parisuhteessa jossa nyt olen, haluan harrastaa harrastuksia joita nyt harrastan, haluan opiskella ammattiin johon tällähetkellä opiskelen, mutta haluanko tämän kaiken vielä muutaman vuoden päästä.
Okei, suhteessa ei ole mitään mitä haluaisin muuttaa, sen kauneus on se virhepiste koko shoussa. Olen siihen enemmän kuin tyytyväinen, rakastan sitä ihmissuhdetta enemmän kuin mitään koko elämäni aikana.
Mutta en silti tunne itseäni, en tunne omia ajatuksiani kovinkaan hyvin, kyllä heitä voin moikata kun tapaan, mutten osaa tulkita niitä.

Asia johon olen erittäin tyytyväinen on se, että eilen sain viimein haettua silmälasini, joita todella tarvitsin.
Sekin pisti miettimään, että silmäaseman pussissa luki "elämä on näkemisen arvoinen" , hmm ironista.
Totta, onhan elämässä paljon mitä haluaa nähdä ja saavuttaa, mutta mitä jos ei osaa tehdä niistä järkeviä yhteenlaskuja, lopputuloksia. Mitä jos kaikki jää vielä epäselväksi vaikka tuntee sisällä palavan liekin tehdä unelmista totta.
Olen usein kuullut, että pohdin välillä liikaa liian suuria asioita pienelle päälleni,
mutta ehkä tämäkin on osa elämäntapaani.
Tiedostan myös, että pian minun pitäisi lähteä katselemaan unenvaltakuntia, sillä minulla on pitkästä aikaa aikainen herätys.

Elämä on ihmeellistä, jonain päivänä näkee kaiken kuin sateenkaarena, kaikki on hienosti, värit kuvastavat koko maailmaa ja maailman kauneutta.
Seuraavana päivänä...Näkee saman sateenkaaren, mutta harmaan erisävyissä.
Kun tulet tien päähän jossa sinun pitäisi lähteä risteyksestä jompaan kumpaan suuntaan, mistä voit tietää kumman kautta sinun kannattaa kiertää, koska kummassakaan tien viitassa ei lue suoranaisesti 'ONNI 5km' , kummassakin on riskinsä. Voit pelata, sinulla on kolme oljenkortta käytössäsi, mitä kun kilautat kaverillesi, skippaat vastauksen ja tarkistat tietosi vielä tietosanakirjastakin ja silti kaikki sortuu niskaan. Olet yksin, silloin olet siinä myrskyssä yksin.
Jos taas onnistut kerralla, pääset sen tason läpi ja sinulla on tavoitteena seuraava, voit turhautua siitä, että tajuat, ettet oppinut matkallasi mitään.

Ei liian monimutkaista itselleni ja varmaan myös teillekkin, en tiedä, ajatukseni risteilevät taas siksakkia päässäni ja samalla ompelevat ajatuksia kiinni päähäni, argh haluan eroon kaikista ajatuksista, haluan tyhjentää pääni ja käydä nukkumaan.
Ymmärrän jossette saa minkäänlaista tolkkua kirjoituksestani, jos tätä ylipäätänsä kukaan seuraa (:D) ja pyydän sekavaa teksitä anteeksi.

Nyt laitan päivän touhut muistojen arkkuun ja itseni samalla lentokoneeseen missä on määränpäänä unien valtakunta, Kauniita Unia.