Noniin, vihdoinkin tiedossa loppuviikoksi jotain sosiaalista elämää ja jotain mitä odottaa.
Pitkästä aikaa tuntuu, että on jotain, IHAN VAAN JOTAIN.
Olen juonut eilisen ja tän päivän aikana niin paljon kahvia, että viimeyön unet jäi todella vähäisiksi ja silti olen niin hirveän pirteällä tuulella.

Tänään dösässä mietin asioita, kaikkea maailmassa. Elämästä kuolemaan, rakkaudesta vihaan, ystävyydestä riitoihin. Kaikki voi tapahtua niin pienessä hetkessä, hetkessä jota ei edes kerkee elää, kuin silmää räpäyttäisi ja samassa kaikki onkin toisin.
Nurinpäin, elämä heittää hetkessä kuperkeikkaa ja sitten mennään eikä meinata.

Kuuntelen ystäväni laulua ja pidän kuulemastani, nautin tästä hetkestä, aivan kuin aamukahvista, aamutupakasta, siitä hetkestä kun saa vaan olla, ilman että tarvitsee tehdä mitään, hoitaa minkäänlaisia velvotteita, loppu kevät minulla onkin aikaa olla vain itseni kanssa, tutustua itseeni, miettiä kaikkea ja kasata itseni. Nousta taas sieltä syvimmästä kuopasta ja kohottaa katse uudestaan eteenpäin, ilman että olisi minkäänlaisia velvollisuuksia mistään.
Syksyllä jatkan opiskelua maalariksi, nyt tarvitsen vain hetken aikaa olla ja elää itseni kanssa, opetella asioita itsestäni ja opetella elämään.
Mietin, että voiko koskaan osata elää oikein, ei ole mitään oikeaa elämää. Jokainen valitsee sen muotin mikä tuntuu omalta ja alkaa muovata pientä möykkyä omaksi elämäkseen, kaikki on oikein. Kai.

Ajatelkaa kuinka pienestä elämä todella koostuu, pienen ihmisen hahmosta, ajatuksista, haaveista ja suunnitelmista. Ne on ne pienet elämänriippeet jotka ovat yhdessä suuri merkittävä kokonaisuus.
Elämällä ei kai ole minkäänlaista tarkotusta, elämällä on vain aimoannos merkitystä.
Jokainen on arvokas, jokainen on tärkeä, jokainen on kaunis ja silti niin ruma ihmishahmo virheidensä ja ongelmiensa kanssa. Kaikki on niin särkyvää, kaunista.

Korvissani helisee ääni joka sanoo, että pitäisi tehdä jotain asian eteen että päästäisiin kohta lähtemään kohti Vantaata.
Mielessäni näkyy kuva hymyilevistä huulista, tänään on hyvä päivä.

Kiitos kaunis ja mukavaa viikonloppua ja loppuviikkoa !
Muistakaa, jokainen on joku jollekkin.